Koti-ikävä

Tässä muutama aika rehellinen tuntemus täältä Madridista. Ennen tänne lähtöä luin muutamia vaihtaritarinoita, ja lähes kaikissa sanottiin, että vaihtoaika menee nopeasti ja, että se on ollut ihan parasta aikaa. Tätä samaa kuulin myös tutuilta Suomessa. Itse olen henkilökohtaisesti eri mieltä. Täällä on nyt tultu oltua kohta 2 kuukautta, ja aika tuntuu matelevan. Vaikka tuntuukin, että siitä on jo ikuisuus, kun Helsinki-Vantaalla noustiin lentokoneen kyytiin, niin muuten tuntuu, että aika ei liiku. Tämä johtuu osittain siitä, että koulu on kaikkea muuta kuin sitä mitä odotti, ja se vie erittän paljon aikaa. Kun koulupäivät alkavat vasta ilta-päivällä, aamupäivisin ei tule juuri tehtyä mitään. Viikonloppuisin yritämme kyllä ottaa ajasta kaiken irti. Toinen juttu on myös se, että täällä ei ole niin helppoa tutustua uusiin ihmisiin, kuin mitä luulisi. Tuntuu, että monelle on muodostunut luokkalaisten kanssa omat porukat jo ekoina päivinä, ja niihin on vaikea päästä jälkikäteen mukaan.

Moneen otteeseen on tullut tunne, että olisi ihana päästä kotiin tuttujen luokse ja tuttuihin maisemiin. Moneen otteeseen on myös tehnyt mieli vain pakata laukut ja ostaa lentoliput Suomeen. Ei siis ole mitään ruusuilla tanssimista tämä vaihto-aika ainakaan omalla kohdalla, mutta toivottavasti tästä jää käteen ainakin joitain hyviä muistoja sekä kokemuksia. Jos ei muuta, niin ainakin on oppinut arvostamaan Suomea ja ihmisiä siellä. 💗